Hormonihirviö

Olen pikkuhiljaa huomannut, että meillä asuu hormonihirviö.

Yleisesti ottaen olen oma itseni, geneerisen seesteinen ja rauhallinen viilipytty, joka ei turhista stressaile tai räjähtele.

Nyt kuitenkin viime aikoina pinna kiristyy sadasosan sekunnissa kireäksi kuin viulun kieli (en soita enkä ole koskaan koskenutkaan viulua, mutta kai ne kielet on kireämmät kuin kitarassa?) ja napsahtaa seuraavassa sekunnissa poikki.

Pääosan karjumisitani saa vastaanottaa kohta vuoden vanha kissanpentu (jolta pallit poistettiin pari kuukautta sitten, se auttoi kyllä huomattavasti etenkin yöhulinoihin!). Sillä kun on aivan käsittämätön viehtymys villaan. Kissa haistaa villaisen tuotteen mystisesti mistä vain ja kaikki villainen täytyy piilottaa. Myös kaapin ovien takaa, ja keinolla millä hyvänsä se löytää tiensä villapeittojen, -tumppujen, -pipojen, -housujen ja -vaippakuorien luokse. Sitten se raahaa ne alakertaan (tai minne milloinkin, aina kuitenkin toiselle puolelle asuntoa) ja jyystää niitä.

Sitten on käsintehtyjen aarteiden langat poikki (onneksi näin ei ole vielä ehtinyt käydä juuri millekään).

Kissalla on myös pöljyyskohtauksia, jolloi nse häntä pörhössä pomppii pitkin asuntoa (kiusaten kahta muuta kissaa), tiputtaa tavarat pöydiltä ja pureskelee KAIKKEA. Mm. Eeliksen yövalon (Ikean Spöka) korvat syötiin yksi päivä, myös parit johdot (itkuhälyttimen ja Nintendo DS:n) on nakerrettu poikki (tosin kuukausia, kuukausia sitten).

Koitan jatkuvasti muistuttaa itseäni, että kissa on vielä pentu ja (toivottavasti) rauhoittuu ajan myötä, pallien poistaminen auttoi jo paljon. Yhtään toista kollikissaa meille ei kuitenkaan enää koskaan tule! Yritän myös muistaa, kuinka se edellinen kolli pissasi verhoihin ja nurkkiin, ja että tämän nykyisen otuksen mielenliikkeet ovat kaukana edellisestä. Koitan myös muistuttaa itseäni kissan ihanista puolista, kuinka se on se ainoa sylikissa joka itse kömpii ihan syliin hurisemaan, ja joka leikkii Eeliksen kanssa (vaikkakin Eeliksellä menee hermo heti jos kissa tulee leikkimään sillä samalla narulla :D).

No, kissa ei ole ainoa joka saa pinnan poikki, valitettavasti osansa saa myös Eelis ja mies, usein lähes syyttä ja ainakin turhan kipakan tiuskaisun muodossa. Tämä lienee sitä loppuraskauden hormonihuuruja, sillä jotenkin tuntuu, että tämä piirre on tullut esiin ihan yhtäkkiä. Aiemmin olin vain väsynyt mutta nyt en löydä mitään järkevää tekosyytä tiuskia. Olen edelleen väsynyt, mutta en samalla lailla uupunut. Hermo ei vaan kestä mitään ylimääräistä negatiivista. Itku ei ole kaukana jos se lanka menee poikki niistä Eeliksen ainoista villatumpuista...