tiistai 27. syyskuuta 2011

Ätti

Eilen Eelis alkoi yhtäkkiä höpöitellä tavuilla. Ätti kuului useamman kerran, äitiä siis hoettiin ;) Niinhän näin unta muutama viikko sitten että Eelis sanoi ätti!

Höpöitteli sitten yölläkin. Yöllistä peuhaamista hillitsi hieman se, että illalla ei jääty peuhaamaan sänkyyn vaan mentiin iltapuuhiin ja nukkumaan sitten kun Eelis oli jo liian väsynyt peuhaamiseen. Söi vasta kolmelta yöllä ensimmäisen kerran, kuudelta toisen kerran. En ole taaskaan ihan varma olisiko tarvinnut maitoa kuudelta mutta halusin itse varmasti nukkua seitsemään asti. Mutta Eelis alkoi heräillä yhdeltätoista, nukahti sylittelyyn ja tassutteluun, yhdeltä nousi ylös peuhaamaan vajaa tunniksi. Valvoin siis itse yhdestätoista kahteen, ja kolmelta syötiin.

Mutta nyt ei heräilty ihan pitkin yötä.

Tänään oli värikylvyssä valkoisen vuoro, maalattiin mustalle paperille perunajauholla ja (soija)jogurtilla. Ihmeteltiin valkoista matka-arkkua ja painettiin jalanjälki saveen, ja tehtiin jäljestä kipsivalos. Lopuksi saatiin valkoinen höyhensade.

Värikylvyn jälkeen piipahdin kirpparilla ja löysin Eelikselle välikausihaalarin kolmella eurolla! Sekä parit housut, bodyt ja muutaman kirjan.

Sitten pitikin kiiruhtaa kotiin kun mies vie tänään toisen kissan eläinlääkäriin. Se on oksentanut jo useamman päivän putkeen. Toivottavasti syy selviäisi.

Huomenna äitini tulee tänne puoleksitoista viikkoa joten luvassa lienee hetken blogitauko.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Mummoilua

Viime yönä Eelis söi vain kahdesti, joista toinenkin kerta taisi olla "turha", unipäissäni tarjosin tissiä... Tosin, muuten heräiltiin noin seitsemän kertaa noiden kahden syönnin lisäksi. Nyt on liikkuminen niin vahvana mielessä että nousee istumaan ja laitaa vasten seisomaan, vaikka silmätkin on ihan kiinni. Ei auta vain laskea takaisin selälleen vaan piti sylitellä poika takaisin uneen. Jos Eelis herää liikaa, sitten taas kukutaan tunnin verran hereillä ja nukahdetaan vain tissin avulla.

Saa nähdä auttaako heräilyihin aika, kun uutuudenviehätys menee ohi seisomaan nousemisesta, vai kiihtyykö tämä vain kun oppii kävelemään tukea vasten...

Yritän nyt kovasti keskittyä etten tarjoaisi tissiä ennenkuin Eeliksen on oikeasti nälkä yöllä. Yritän hoitaa muut heräilyt sylittelyllä ja tassuttelulla.

Mummo ja ukki, eli appivanhemmat, kävivät eilen kylässä. Mummo oli onnessaan kun sai syöttää Eelistä. Naurettiin kun lihasose oli vähän niin ja näin että maistuiko. Välillä piti kakoa kun oli mukamas liian suuria perunanpaloja. Mutta jälkkäriksi oli sitten tuoretta luumua ja kyllä sitten vaan suu aukesi eikä haitannut vaikka oli vähän suurempia paloja mukana :D

Oma äitini (eli mummu) tulee keskiviikkona tänne seurakseni vähän päälle viikoksi. Kivaa :)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Unikeko

Viime yönä Eelis heräili tunnin välein itkeskelemään, annoin särkylääkettä ja sen avulla Eelis nukkuikin neljä tuntia putkeen! Harmi että itse heräilin kuitenkin koko yön, sillä tuon pitkän unipätkän aikana mies puolestaan touhusi omiaan kun näki valveunia (meillä oli kuulemma hiiri sängyssä) :D

No, kun Eelis meni aamupäivän päikyille, menin itsekin päikkäreille (BodyPumpin sijaan). Nukuin lähes kaksi tuntia ja herättyäni Eelis vain jatkoi uniaan! No, lämmitin ruokaa ja ehdin hyvin syödä, ja Eelis vain jatkaa uniaan, edelleen! On nukkunut kohta kolme tuntia. Taitaa väsyttää viimeyö, meni vasta kahdeksan maissa nukkumaan ja heräsi vähän ennen seitsemää ja oli tunnin verran keskiyöllä hereillä.

Hyvä että nukkuu, yleensä hyvät päikkärit takaa hyvät yöunet. Saa nähdä kuinka ruoka maistuu tänään, eilen upposi aamiaiseksi vähän päälle desi kaurapuuroa ja marjasosetta, lounaaksi melkein koko purkillinen kasvissosetta, välipalaksi purkillinen luumua, päivälliseksi hyvä satsi lihasosetta ja iltapalaksi vielä kaksi desiä maissipuuroa! Plus tissittelyt päälle.

Kova halipula Eeliksellä on nyt ollut, pitää ihan pysähtyä halimaan ja sylittelemään, ennenkuin voi taas jatkaa leikkejä. Taitaa hampaita särkeä raukkaparalla.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Hampusia

Eelikselle puhkesi eilen ensimmäiset hampaat eteen alhaalle, se selittääkin känkkäränkän. Nukkui yönsä paremmin kun nostin vähän sängynpäätyä, luin netistä että sen pitäisi helpottaa hammassärkyä kun ei pääse veri pakkaamaan ikeniin.

Nukuttiinkin sitten puoli kahdeksaan asti! Ja mies tulee työreissulta tänään kotiin, kahden päivän yh-äitiys loppuu :) Onneksi oli ihan mukavaa Eeliksen kanssa. Eilen möllöteltiin kotona ja tänään käytiin työpaikalla ja ystävien kanssa kahvittelemassa. Eelis sai taas esiintyä ^^

torstai 22. syyskuuta 2011

Nimitarroja

Eilen postilaatikossa odotti mukava yllätys, Eelikselle tilaamani nimilaput! Tilasin ne NameBubblesilta Yhdysvalloista ja tilauksesta meni vain viikon verran kun tarrat olivat täällä jo! On vähän persoonallisemmat nimilaput sitten päiväkotiin :)


Tilasin päivähoito-paketin ja yhden erän normaaleja nimitarroja, yhteensä tilaus maksoi noin 50 euroa.

Eilen meinasi taas mennä hulinaksi lounaan ja päivällisen kanssa. Syötiin sitten loput lounaasta välipalan yhteydessä. Päivällistä menikin sitten vain pari lusikallista, syödään se sitten (toivottavasti) tänään. Puurot menee edelleen loistavasti, sekä aamulla että illalla Eelis vetäisee lähes kaksi desiä puuroa naamariin! Voi olla että hedelmä/marjasoseet siinä sivussa auttavat niiden maistumisessa.


(Kuva värikylvystä.)

Eilen siirsimme TrippTrappin jalkatasoa alemmas ja aamulla se ei enää kaivertanut Eeliksen mieltä, että jaloilla sai työnnettyä itseä ylöspäin. Otimme myös vauvaistuimen selkänojan pois. Saa nähdä auttaisiko nämä Eelistä taas viihtymään syöttötuolissa paremmin.


Ja tässä vielä meidän koirapoika, tuo suussaan kivoja mainoksia minulle :D

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kiukuttelua

Hei meillä nukuttiin 7:20 asti tänään! Vaikka Eelis nukahti eilen jo (kuten normaalisti) seitsemältä. Heräsi yöllä syömään neljästi (edellisenä yönä seitsemän kertaa), viideltä otin meidän väliin nukkumaan kun meinasi mennä viiden minuutin välein kitinäksi, sain pari kertaa tökättyä tissiä suuhun ja sitten tosiaan nukuttiinkin yli seiskan! En muista koska viimeksi oltaisiin nukuttu näin "myöhään" aamulla :)

Ja kyllä kannatti lukea unikoulukirja uudestaan, nyt tajusin muutaman asian mitä en ollut aiemmin ymmärtänyt. Tajuamiseni ansiosta Eelis nukahtaa koko ajan vain paremmin lähes itsekseen, ei enää tissi suussa. Saan nostaa unisen mutta ei vielä nukkuvan pojan sänkyyn ilman vastalauseita, yölläkin. Ja pari kertaa vaikka Eelis on noussut konttausasentoon yöllä, on hän jatkanut silti unia itse. Ennen on aina tarvinnut auttaa! Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

Eilen oli taas vähän vaikea iltapäivä, meinasi palaa käämi ihan täysin Eeliksen kiukuttelun kanssa. Tiedä sitten mistä herneitä meni nenään mutta päivällisen syömiseen meni tunti! Välissä pidin taukoa, rauhoitin itseni ja poikakin sai rauhoittua. Lopulta saatiin syötyä lautanen tyhjäksi, selkeästi oli nälkä mutta joku kiukutti. Ja itselläni oli huono omatunto kun hermostuin. Huoh näitä järjettömiä huono äiti -fiiliksiä.

Nyt on muutenkin alettu selkeästi kiukutella. Kiukutteluitku on ihan erilaista, pääosin sitä kuullaan vaippaa laittaessa (lopulta poika on puettava lattialla konttausasennossa) tai joskus syödessä. Niin se oma tahto vaan alkaa löytyä.

Tänään Eelis nousi kaikessa hiljaisuudessa tv-tasoa vasten seisomaan (on noussut kerran aiemminkin, yleensä nousee käsiäni vasten seisomaan) ja haki puisen junan, kyllä oli pollea poika :D Pikkuhiljaa kaatuminenkin alkaa onnistua, ottaa vastaan tai pyllähtää pyllylleen. Mutta vielä hetken saa tuo petauspatja olla lattialla.

Tänään onkin ihan vain kotipäivä, pesen pyykkiä ja möllötellään vaan sadepäivän kunniaksi!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Sininen

Tänään oli värikylvyssä sinisen vuoro. Pääosin ohjelma oli sama kuin viimeksi, sinistä oli sinisen matkalaukun muodossa, matkalaukun sisällä oli vettä ja sinisiä jääpalakaloja. Maalasimme mustikalla (ja Eelis tietysti tahtoi kovasti syliin mustikkakäsineen ja -suineen pusuttelemaan) ja ihmeteltiin saippuakuplia.

Ruoka maittoi värikylvyn päälle hienosti, Eelis söi jääpalakuutiollisen enemmän ruokaa kuin aiemmin. Katsotaan meneekö päivällinen yhtä hienosti. Mietin millä saisin vielä lisättyä päivän energiamäärää niin, että Eelis jaksaisi vielä syödä tissiäkin päälle. Lounaalle voisi lisätä kasvissoseen mukaan lihaa, kunhan saadaan enemmän makuja maisteltua (nyt on maistettu kanaa ja nautaa). Mietin myös, että mitä antaisin välipalaksi, toisella kerralla luumua (muuten kakka tahtoo olla liian tiukassa) mutta mitä toisella kerralla? Mietin kaupassa olevia jogurttivälipaloja, ne ovat jo 5 kk alkaen mutta maitotuotteitahan ei suositella aloitettavaksi kuin vasta 10 kk paikkeilla?

Mistä tuli mieleeni, ostin Eelikselle muovisen ruokalapun, sellaisen jonka saa hyvin taitettua jotta sitä olisi helppo kuljettaa mukana. No, se onkin kätevä - puruleluna! Ei onnistu syöminen sen kanssa, Eelis mielellään mutustaa sitä ja vetää padallisen herneitä nenäänsä jos sen ottaa pois! :D

maanantai 19. syyskuuta 2011

Viikonloppureissu

Viikonloppu oli mukava mutta raskas. Eelis oli innoissaan kun oli yleisöä ja sylittelijöitä, esiintyi oikein kunnolla, niin junassa kuin ystävänikin luona. Päiväunet vaan olivat kovin lyhyitä (max. 45 min) ja yöunet katkonaiset. Toisen vauvan rutiinit kun menevät eri tahdissa, hän valvoi ja nukkui myöhään, heräsi kerran yössä syömään. Koska nukuimme samassa huoneessa, yritin pitää Eeliksen mahdollisimman hiljaisena ettei toinen vauva herää, toisaalta taas Eelis heräsi aina jos toinen vauva heräsi. Itse en saanut kunnolla nukuttua, vaikka menin aiemmin kuin muut nukkumaan, oli olohuone vierashuoneen vieressä, ja vaikka tytöt eivät kamalasti remunneet, niin kyllähän se häiritsi.

Mutta oli se silti sen arvoista, onneksi ei ollut viikonloppua pidempi reissu ;) Tosin, nyt Eeliksen nukkumaanmeno myöhästyi tunnilla, mutta vastaavasti Eelis nyt nukkuu lähemmäs seitsemää! Joten oli reissusta ihan konkreettista hyötyäkin :)

Nyt päätin taas jatkaa unikoulua, Eelis heräsi viime yönä pari kertaa syömään, vaikka ei ollut edes oikeasti kova nälkä. Ystäväni totesi että ei se Eelis ihan turhaan herää öisin syömään, hän oli kuunnellut kuinka ahnaasti Eelis söi yöllä. Yritän nyt lisätä päivällä ruoan määrää, nyt kun syöminen taas onnistuu hyvin. Siirsin välipalan ja päivällisen paikkaa ja nyt Eelis on syönyt liharuokaa viiden maissa, iltapuuro on uponnut silti todella hyvin kuudelta! Voisin alkaa antamaan välipalalla jotain kiinteää tissin lisäksi.

Lisäksi yritän päästä taas päiväuniin kiinni niin, että Eelis nukkuisi sen noin 1,5 h per päikkärit. Saa nähdä tarvitseeko silti kolmet unet vai mentäisiinkö kaksilla unilla. Yöt kun menevät aina paremmin kun päiväunet on olleet pidemmät.

Luin Pantleyn unikirjan uudestaan hakeakseni inspiraatiota ja muistutuksena että miten piti toimia. Nyt uudella innolla eteenpäin, ehkä osaan nyt paremmin toimia unikoulun kanssa kun osaan sanoa mikä toimii ja mikä ei, ja en ole enää niin kamalan väsynyt. Viikonloppuna oli myös mukava huomata, että meidän iltarutiinit todella toimivat, toinen vauva kun oli iltaisin vaikea nukutettava mutta Eelis taas nukahti nopeasti ja helposti. Täytyy aina välillä muistuttaa itseä mistä sitä on lähdetty, unikoulu on todella toiminut, hitaasti mutta varmasti :)

torstai 15. syyskuuta 2011

Keltainen

Tiistainen värikylpy oli kyllä kiva! Värinä oli keltainen ja tunti aloitettiin kerääntymällä keltaisen huovan ympärille eriväristen tyynyjen päälle ja käytiin läpi vauvat ja äidit (ei ollut isiä mukana tällä kertaa). Seuraavaksi kuunneltiin Vauvan vaaka -cd:ltä laulu (jossa laulettiin keltaisesta) ja sen jälkeen vauvat saivat alkaa tutkia huovan keskellä ollutta keltaista matka-arkkua, jonka päälle oli liimattu erisävyisiä ja mallisia keltaisia nappeja. Sitten arkku avattiin ja sen sisällä oli keltaista organzaa (jota Eelis alkoi heti kiskoa arkusta ulos) ja erikokoisia keltaisia palloja, jotka oli tehty eri materiaaleista ja niihin oli ommeltu nappeja ja heliseviä osia.

Tämän jälkeen mentiin maalaamaan mangososeella (johon oli sekoitettu kurkumaa, jotta sose maistuisi pahalle) ja appelsiinijääpalalla. Eelis hetken tunnusteli sosetta ja konttasi sitten sen päälle, enemmän kiinnosti vierustoverin touhut. Pesun jälkeen mentiin takaisin huovan ympärille tutkimaan vesipulloja, joissa oli vettä ja keltaisia helmiä. Lopuksi vauvat laitettiin selälleen ja ohjaajat tulivat ison rapisevan paperin kanssa vauvojen ylle, paperin päällä oli keltaisia höyheniä jotka leijailivat kasvoille ja rapiseva paperi piti vauvojen huomion kattoa kohti. Lopuksi kuunneltiin rauhoittumislaulu hämärässä, vilttien alla. Tosin Eelis tahtoi mieluummin tulla syliin halimaan ja pusuttelemaan.

Oli kyllä todella kiva tunti, ei liikaa suorittamista mutta kuitenkin monipuolinen. Ja tunnin aikana jokainen menee oman vauvan tahtiin, jos tulee nälkä niin syödään ja jos tulee väsy niin nukutaan. Myöhässäkin saa tulla jos se sopii rytmiin paremmin. Ei siis paineita äideillekään.

Tunnin jälkeen syötin Eelikselle mukaan ottamani soseen ja päälle vähän tissiä, ei ehditty keskustaan asti kun poika oli jo unessa. Hienosti Eelistä kiinnosti kaikki ja otti mukavasti kontaktia myös toisiin vauvoihin. Kovasti muut ihmettelivät Eeliksen motorista kehitystä. Oli hauska myös huomata, että Eelis oli itse ensimmäisenä tutustumassa muihin ja oli kovin utelias, välillä vain varmisti että olen lähellä ja sitten meni taas.

Nyt on itkutkin helpottaneet, eilen Eelis vain konttasi ympäri olohuonetta ja höhötteli mennessään. Oli koko päivän kovin hyväntuulinen. Nyt ei ole soseet oikein maistuneet, muutaman lusikallisen jälkeen Eelis alkaa halia ja pusutella ja kaipaa tissille. En ole pakottanut sitten syömään sosetta sen enempää kuin sitä nätisti menee. Aamu- ja iltapuuro kyllä maistuu hyvin. Olen antanut sormiruokaa aina lounaan ja päivällisen jälkeen, toisella kerralla jäistä porkkanaa/kukkakaalia, ja toisella kerralla maissinaksun. Mielellään näpertää niiden kanssa, muussaa kasvikset sormissaan ja hakkaa pöytään. Välillä vie suuhunkin. Kunhan saadaan kokeiltua enemmän viljoja, aion antaa myös leivän paloja näperettäväksi.

Eilen annoin Eeliksen iltapuuron (ja tissin) päälle vielä hetken aikaa olla lattialla, luettiin yhdessä kirjoja ja leikittiin rauhallisesti. Vasta kun Eelis alkoi osoittaa selkeitä väsymisen merkkejä, meni mies ja Eelis iltapuuhiin ja Eelis sitten nukahtikin nopeasti nukkumaan mennessä, ei jaksanut edes iltasatua kuunnella (tissiteltiin vielä). Kyllä Eelis on tähänkin mennessä nukahtanut, mutta on koittanut vähän vielä mylhytä sängyssä. Nyt ei jaksanut enää.

Eilen myös syötiin välipala (eli tissiteltiin) ennen päivällistä, ja päivällisen jälkeen seuraava ateria oli iltapuuro. Eelis kun nukahti päivällä puoleksi tunniksi tissille (sohvalle) hieman eri aikaan kuin normaalisti. Ajattelin koittaa olisiko parempi näin päin, että ensin tissivälipala, sitten vasta päivällinen. Istuu ainakin termiin paremmin :D On tämä arki yhtä opettelua, aina kun löytyy uusi rytmi, muuttuu se taas kun Eelis kasvaa ja kehittyy niin huimaa vauhtia (niinkuin kaikki vauvat tässä iässä)!

Tänään aamulla istuttiin taas nätisti syöttötuolissakin, saa nähdä onnistuuko istuminen nyt taas. Tämä viikko onkin syöty sylissä.

Huomenna lähdetään taas reissuun, tavataan opiskelukaveriporukalla, mukaan tulee Eelistä kolme viikkoa vanhempi tyttökin. Mahtavaa!

tiistai 13. syyskuuta 2011

Menoa ja meininkiä

Pikaisesti ehdin päivitellä meidän kuulumisia ennenkuin lähdetään värikylpyyn Eeliksen kanssa.

Nyt on syöty nelisen kertaa yössä tämän viikon, ja joka kerta on ihan tosissaan syöty, ei vain lussutettu itseä takaisin uneen. Ja selvisihän se syykin. Eelis nousee tukea vasten pystyyn! Ja taas kolisee pää lattiaan. Nyt täytyy jo vähän vahtia missä poika menee ja nousee pystyyn, ettei kolahda pää teräviin reunoihin (esim. tv-tason laatikoiden kahvoihin). Onneksi meillä on tuollainen pehmeä rahi, täytyy laittaa se keskelle lattiaa niin on vähän turvallisempi harjoitella.

Nyt on taas pottailukin onnistunut, pissat vaan tuppaa tulemaan yli laitojen kun pippeli on pystyssä :D Kovasti taas höpötellään ja käytetään kieltä äänteiden muodostamiseen. Nyt on myös kiva hakata esineitä lattiaan, mitä kovempi ääni, sen hauskempaa! Syöttötuolissa sitten taas ei istuta vaan Eelis haluaa syödä sylissä. Syöttötuolissa istuessa vaan huudetaan kita auki ja venkoillaan.

Että sellaista täällä, nyt täytyy laittaa loputkin kamat kasaan ja suunnata työväenopistolle!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Arkirutiineja vol. 6kk

Hohoijaa. No enää (vielä) ei edes väsytä niin pahasti.

Mutta muutamat viimeiset illat ovat olleet aika vaikeita. Jostain syystä Eelis herää kymmenen aikaan huutamaan kurkku suorana. Ja sitä kestää tunnin verran, rauhoittuu kyllä syliin eikä kaipaa tissiä, mutta kun laskee takaisin sänkyyn, huuto alkaa alusta. Myös yölliset hereilläolot ovat nyt lisääntyneet, Eelis herää noin puolenyön jälkeen, möyrii ja öhkii pinnasängyssä, välillä raivostuu kun laita ottaa vastaan. Tissitainnutus ei toimi, vaan täytyy odottaa että Eelis taas väsyy, noin tunnin päästä, syö ja nukahtaa.

Vaikka olen mennyt nukkumaan yhdeksän maissa, olen ollut todella väsynyt ja iltaa kohden kyrsä otsassa on vain kasvanut. Toissailtana piti jo käydä hakemassa mies hyssyttämään Eelistä kun meinasin ihan totaalisesti hermostua.

Lisäksi ruokailun kanssa on ollut tappelua ja jo valmiiksi kireä pinna on kiristynyt entisestään.

Päätinkin, että nyt koitan taas rauhoittaa yöt niin että saisin itse nukuttua vähän, annan suosiolla tissiä silloin kymmeneltä, vaikka tiedän, että Eeliksellä ei ole varsinaisesti nälkä. Sillä poika nukahtaa yleensä nopeasti ja jatkaa uniaan. Jatkan tiukempaa unikoulua sitten kun pinna kestää taas.

Lisäksi neuvolan ohjeiden mukaan lisään nyt Eeliksen aterioiden määrää. Aamupäivän hedelmäsose vaihtuu kasvislounaaseen, ja myöhemmin päivällä syödään lihakasvissosetta. Lisäksi lisään aamupuuron repertuaariimme. Samalla pienennän annoskokoja, jotta Eelis jaksaa päälle vielä hörpätä tissiä, että jää se "napostelu" pois. Kuulemma parempi hampaille näin.

Nyt meidän päivärutiinit näyttää suurin piirtein tältä, ajat saattaa vaihdella noin puolella tunnilla suuntaan tai toiseen (mennään lapsentahtisesti, Eelis vaan on aika kellontarkka):
klo 6 herätys
klo 7 aamupuuro + tissittely
klo 8 päikkärit
klo 10:30 lounas + tissittely
klo 12:30 päikkärit
klo 14 päivällinen + tissittely
klo 16:30 mahdollisesti päikkärit ja/tai tissittely
klo 18 iltapuuro (tissittely vasta iltapesujen jälkeen nukkumaanmenon yhteydessä)
klo 19 nukkumassa

Ainakin eilen toimi, Eelis oli rauhallisempi ruokailutilanteessakin ja mielellään tissitteli soseen päälle, mitä ei ole aiemmin jaksanut täyteen vatsaansa tehdä. Päikkäreillekin mentiin hyvin ilman tissiä. Jos Eelis nukkuu parin tunnin päikkärit, riittää kahdet päivässä, jos taas unet on tunnin mittaiset, tulee niitä kolmet.

Ja unikoulun yhteydessä luotu iltarutiini alkaa iltapuurosta, sen jälkeen ei enää leikitä vaan mennään pesulle (ja mahdollisesti kylpyyn, tosin se menee aina pötkyilyksi kun Eelis niin nauttii), sitten Eelis tulee viereeni meidän sänkyyn, imetän, luen iltasadun ja annan vielä tissiä ja sitten Eelis joko on jo nukahtanut tai räpeltää vielä hetken unileluaan ja nukahtaa lopulta. Siirrän pojan nukkumaan omaan pinnasänkyynsä, jossa hän nukkuukin koko yön, aamulla saatan ottaa hänet vielä viereeni nukkumaan jos Eelis vaan tissitainnutuksella jatkaa uniaan (siis jos herää viideltä aamulla).

Hyvin meidän arki oikeasti sujuu ja nautin kovasti tästä ajasta, ja huimasti ollaan paremmalla suunnalla unienkin kanssa.

torstai 8. syyskuuta 2011

Tankit tyhjänä

Kylläpäs olen taas ollut kiireinen. Oltiin ytävän ja hänen Eeliksen ikäisen pojan kanssa alkuviikko, iltaisin olin (olen) niin väsynyt, että olen mennyt itsekin aikaisin nukkumaan.

Olen kävellyt niin paljon nyt tällä viikolla pitkiä ja reippaita lenkkejä, ja ilmeisesti en ole syönyt ja juonut tarpeeksi, sillä yhtäkkiä tissit olivat ihan tyhjät. Toissayönä Eelis heräsi yhdentoista maissa mutta nukahti takaisin kun kävin taputtelemassa pepulle. Söi sitten kahden aikaan, oli yhteensä kaksi tuntia hereillä ja söi kolmesti, molemmat tissit tyhjiksi. Eivätkä ne sitten täyttyneetkään. Eilen Eelis oli hieman normaalia itkuisempi, etenkin illalla. Imi kovasti rintaa mutta maitoa ei oikein tahtonut tulla. Söi sitten yölläkin pari kertaa normaalia enemmän kun ei jaksanut imeä niin kauan että maitoa olisi tullut riittävästi masun täytteeksi (illalla puurokaan ei oikein maistunut).
Nyt olenkin koittanut syödä enemmän ja juoda runsaasti, nyt alkaa maitoa olla taas paremmin, nousee nopeammin ja tunnen sen nousun.

Yhtään en ihmettele kuinka moni luulee että maito loppuu yhtäkkiä! Niin se minullakin tuntui loppuvan. Onneksi Eelis imi ahkerasti ja tajusin mistä maidon väheneminen ehkä johtui ja osasin korjata tilanteen.

Vaikka älyttömän hyvinhän maito on riittänyt, kun ensimmäinen ongelma määrän kanssa tulee vasta nyt.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Seitsemän!

Kotiuduttiin eilen reissusta vanhempieni luokse. Oli vallan mukavaa, niin minulla, Eeliksellä kuin vanhemmillanikin :)

Paljon tarttui taas uusia taitoja mukaan, meillä kontataan nyt pieniä matkoja (ryömimällä mennään pidempiäkin matkoja), noustaan karhunkävelyasentoon ja otetaanpa siinä silloin tällöin muutama askelkin. Istumaan noustiin loppuviikosta.

Mukaan tarttui myös flunssa, josta on vielä jäljellä pieni nuhanenä.

Unikoulua en varsinaisesti pitänyt reissulla, juurikin tuon flunssan takia. Eelis kun kaipasi kurkulleen kostuketta enkä sitä hennonnut yöllä kieltää. Siitä huolimatta Eelis nukkui yhtenä yönä seitsemän (7!!) tuntia putkeen! Harmi että itse nukuin siitä "vain" nelisen tuntia, sillä tuo unipätkä oli se ensimmäinen ja itse menin siis myöhemmin nukkumaan. Kuitenkin noin kolmella heräämisellä (syömisellä) pääosin päästiin per yö. Ja Eelis siirtyi nyt kokonaan nukkumaan pinnasänkyyn, parantaa omiakin uniani kun ei tarvitse vahtia alitajuisesti Eelistä, ettei jää alle tai tipahda. Enkä herää jokaiseen käännähdykseen ja ölähdykseen.
Kunhan poika tästä tervehtyy, keskityn taas kunnolla unikouluun. On tämä kuitenkin parannusta joka hetki :)